Katukiitäjät - Street Gliders Finland


FinLine-matkatavaralista

Teksti: Panu Tuominen

Tavaroiden pakkaaminen FinLinelle onkin oma taiteenlajinsa, sillä turhaa tavaraa kertyy mukaan todella helposti. Vaikka huoltoautossa olisi paljon tilaa tavaroille, liikaan tavaraan kyllästyy nopeasti: joka aamu pitää kantaa kassinsa majoituksesta huoltoautoon ja iltapäivällä autosta uuteen majoitukseen. Ajan säästämiseksi sen tekisi mielellään luistimet jalassa ja yhdellä kertaa.

Jotta mitään tärkeää ei pääsisi unohtumaan, olen laatinut itselleni FinLine-tavaroiden tarkistuslistan. Sen avulla näen helposti, että kaikki tarvittava on mukana. Listaa olen täydentänyt ja turhia tavaroita karsinut jo usean FinLinen ajan, joten se on jo melko luotettava. Tämä lista tosin toimii vain minulla itselläni, koska tavaroiden ja vaatteiden tarve riippuu henkilöstä.

Alla on oman listani pohjalta tekemäni yleisempi versio, jota kannattaa käyttää pohjana pakkausta suunniteltaessa. Se ei ole täydellinen, mutta kertoo mm. tarvittavat vaatemäärät ja muistuttaa sellaisista pikku yksityiskohdista, jotka muuten voisivat unohtua. Kaikki luetellut tavarat eivät missään tapauksessa ole pakollisia; arvioi itse, tarvitseko näitä esineitä matkallasi.

Matkatavaroihin

Asusteet yms.
1 luistelupaita
1 luistelushortsit
1 pitkät luisteluhousut (kylmiä päiviä varten, yleensä ei tarpeen)
1 shortsit vapaa-aikaan
1 oloasu vapaa-aikaan
1 lenkki-/ulkoilutossut muovikassissa
1 musta katukiitäjäpaita (jos löytyy)
1 illanviettokengät muovikassissa
1 yöasu
p+m  paria sukkia
p+m  alushousua
1 rantasandaalit muovipussissa
1 laudeliina


Luistinhuoltovälineet
1 varajarrupala + varalaakerit / varaluistimet
1 kengänkuivaajat/hiustenkuivaaja (luistinten kuivaamista varten)
2 rättiä
1 ilmastointiteippirulla
muovipussirulla (pakastepusseja 3 L, luistimien suojaamiseen sateella)


Sekalaiset
1 kännykän laturi
2 muovikassia (esim. likapyykille, saunakassiksi yms.)
p kertakäyttömukia
1 kameran laturi


Hygienia ja pikkuesineet
p desinfiointipyyhettä
1 kynsisakset
1 keinoihopaketti
1 aurinkosuojaava huulivoide
kosteusvoidetta
1 korvatulpat
1 parranajokone
1 partavesi/-geeli
1 deodorantti
1 pyykinpesuaine käsinpesuun
1 hiusharja/kampa
1 pieni pullo astianpesuainetta (esim. aurinkolasien pesuun)
1 hiustenmuotoiluaine
1 nestesaippua
1 shampoo + hoitoaine
1 hammasharja + tahna
särkylääkettä
nenäliinoja
1 piilolasikotelo
1 piilolasineste
varapiilolasit
1 silmälasit + silmälasikotelo

muistikortteja

Käsipakaasiin

Käsimatkatavara
1 luistinreppu / reppu + muovikassi luistimille
1 muovikassi kengille
1 aurinkovoidepullo
1 uimahousut *
1 pyyhe muovikassissa *
1 tuuli-/luistelutakki (sateella luisteluun) *
1 muistiinpanovälineet
purkkaa
karttatulosteet
1 ohje lähtijöille -kirje
1 lehdistötiedote
tulostetut paikkakuntien esitteet

suojat
1 kypärä (pakollinen)
1 matkamittari/GPS + paristot
1 sykemittari + sykevyö
1 luistimet + FinLine-laakerit + FinLine-pyörät


Vyölaukku (luistellessa mukana olevat tavarat)
1 juomalaukun pullo/korkki + letku
1 varamuistikortti
1 aurinkovoidetuubi
kosteuspyyhkeitä
1-2  luistinavainta

minigrip-pussi(t) kännykälle ja kameralle (sateen varalta)
1 sukat minigrip-pussissa
1 matkamittarin/GPS:n varaparistot
1 kameran vara-akku
1 kamera + muistikortti + akut

Päälle

Lähtiessä päälle yms.
1 vapaa-ajan rannekello
1 katukiitäjäpaita
1 housut illanviettoa varten + vyö
1 sukat
1 alushousut
1 oleskelukengät/sandaalit
1 aurinkolasit
1 piilolasit
1 matkapuhelin + kotelo
1 lompakko + rahaa/kortti
1 kamerakotelo

p = luistelupäivien lukumäärä
m = matkapäivien lukumäärä (bussimatkat yms.)
* = tavara kannattaa luistelun aikana pitää huoltoauton matkustamossa (ei matkatavaratilassa), koska käyttötarve tulee usein kesken päivämatkan

8.4.2008 finline...katukiitajat.fi