Katukiitäjät - Street Gliders Finland

Arkisto

Ulkorullailukausi alkaa!

Legenda kertoo, että Katukiitäjien kaupunkipyörähdysporukka olisi eräänä syksynä kahlannut lumihangessa Helsingin ydinkeskustassa.

Tiistaina 29.2.2000 järjestämme karkauspäivän luisteluillan Kluuvikadulla Aleksanterinkadun ja Pohjois-Esplanadin välisellä osuudella alkaen kello 19. Paikalla vähintään pyörimme ja mahdollisesti jopa pujottelemme aivan kuten hallivuorolla (peliä ei näyteikkunoita laitona käyttäen kuitenkaan pidetä - sen verran useasti on pelaajat syöksyneet kaukalosta ulos hallipeleissä).

Tule ohikulkijoiden pälliseltäväksi - tämä on toivottavasti näkemisen arvoista - matkaluistelua ja jalankulkijoiden väistelyä voi muistella Kluuvikadun lisäksi Pohjois-Esplanadin jalkakäytävällä.

Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että kyseessä on Helsingin katulämmitetty alue, joten kuivalla kelillä alueella ei ole lunta eikä jäätä - vaan sileä graniittilaatoitus. Huom! Emme siis luistele lumi- emmekä vesisateessa. Toivottavasti ympäröivillä kaduilla on kuitenkin lunta kunnolla, jotta rullaluistelukenttällämme on riittävästi kontrastia.

Ota luistimet mukaan ja lämmintä päälle - olet sitten entinen, nykyinen tai tuleva jäsen - ja tule tapaamaan niitä, joiden mielestä luistelu on ainoa oikea tapa liikkua kaupungilla!

21.2.2000 info...katukiitajat.fi